Tuomarina Paavo Julkunen
Asylum Demon
Tämä on Dark Soulsin ensimmäinen pomo. Asylum Demon kohdataan ensimmäisen kerran jo ennen kuin pelaajalle on annettu asetta, mikä tekee taistelun voittamisesta erittäin hankalaa. Kohtaamisen tarkoituksena onkin opettaa pelaajalle, että joskus kannattaa vain juosta pomohirviön ohi tappelematta. Temppu ei toimi pelin muissa pomotaisteluissa.
Kun pelaaja myöhemmin palaa ase kädessä, on demonin päihittäminen helppoa. Pitää vain väistellä ja lyödä. Asylum Demon on toimiva tutoriaalibossi, mutta taistelu on liian yksinkertainen pysyäkseen kiinnostavana uusintakierroksilla.
Arvosana: 3/5
Taurus Demon
Diba-dii laulelee seikkailija hölkätessään kapean muurin päällä. Mutta sitten selkään iskeytyy nuoli ja eteen hyppää jokin karmea karvahirviö kirves kädessä!!!! Siinä vaiheessa tulee käännyttyä ympäri, jolloin huomaa tornin, jonka päällä seisoo pari jousiampujaa. Torniin voi kiivetä tikkaita pitkin ja niin kannattaa kiivetäkin, sillä muurin päällä ei oikein mahdu taistelemaan ja ne jousimiehetkin on tapettava.
Tornista voi hypätä pomohirviön niskaan, mikä tekee siihen paljon vahinkoa. Torniin voi jäädä myös naureskelemaan alhaalla ärisevän hirviön avuttomuudelle, mutta sitten voi käydä aika paha juttu, nimittäin Taurus Demon pystyy hyppäämään sinne torniin pelaajan luokse!
Taurus ei ole pelin mieleenpainuvimpia pomoja, mutta se tarjoaa ensikertalaiselle pari hienoa hetkeä ja ehkä muutaman kuolemankin. Kokeneempi pelaaja puolestaan ei välitä koko tornista ja jousimiehistä, vaan hakkaa Tauruksen hetkessä kuoliaaksi ja jatkaa matkaansa.
Arvosana:4/5
Bell Gargoyles
Kolmannessa pomotaistelussa unohdetaan pelaajan paapominen. Vastassa on siivekäs hirviö, jolla on yhdessä kädessä ase, toisessa kilpi, päässä kypärä, ja sen häntäkin toimii kirveksenä. Hyvänen aika. Vastus on kyllä ihan voitettavissa, kunnes mukaan liittyy toinen mokoma. Ja nehän osaa myös ampua tulta suusta!
Gargoylet ovat pelin opettavaisin pomotaistelu. Siinä oppii lyömään sinne missä kilpi ei ole tiellä. Siinä oppii, että joiltain vihollisilta voi lyödä hännän irti. Siinä oppii arvioimaan vihollisten sijaintia silloinkin, kun niitä ei näe, mitä tapahtuu pelin kameran takia jatkuvasti. Siinä voi myös oppia NPC-ystävien arvon, ellei ole mennyt tekemään sillai tyhmästi, että hakkasi Solairen kuoliaaksi ensitapaamisella.
Gargoylet ovat monille uusille pelaajille ensimmäinen kunnon jumipaikka. Minulla kesti pari päivää, mutta sen jälkeen tiesin olevani valmis kaikkiin loppupelin haasteisiin. Jumituin heti seuraavaan pomoon.
Arvosana: 5/5
Capra Demon
Sankari astuu sumuovesta sisään. Edessä seisoo hirviö ja pari suloista koir.... YOU DIED.
Kahta miekkaa heiluttava pomohirviö, kaksi vihaista koiraa ja ahdas areena tekevät sankarin ja Capra Demonin ensikohtaamisesta yleensä sangen lyhyen. Uusintayrityksetkin päättyvät herkästi sekunneissa, sillä niin Capra kuin hänen koiransakin syöksyvät sankarin kimppuun välittömästi. Taistelun alku on niin armoton, että Capraa pidetään yhtenä pelin epäreiluimmista pomoista, mitä se toki onkin. Kun monen yrityksen jälkeen vihdoin onnistuu tappamaan koirat tai tajuaa koukata vihollisten takana häämöttävään portaikkoon, muuttuu taistelu jopa ihan kivaksi klaustrofobiseksi sähellykseksi. Taistelun kehno alku ei onneksi häiritse lainkaan uusintakierroksilla, kun väijytykseen osaa varautua.
Capra Demon on vapaaehtoinen pomotaistelu, vaikka ensikertalainen ei sitä varmasti tiedäkään. Pomon tappaminen on joka tapauksessa hyvin suositeltavaa, sillä sen takaa löytyy hyvin tärkeä esine ja eräs tulitaikuuteen keskittyvien pyromancereiden parhaista kavereista.
Arvosana: 3/5
Gaping Dragon
Viemäreissä rymyävältä seikkailijalta putoaa purkka suusta, kun tämä ilmestys ryömii esiin onkalostaan. Gaping Dragonin valtava koko, siipien ja jalkojen liian suuri määrä ja keskellä kehoa ammottava mönjää tihkuva hampaiden ympäröimä vako tekevät taatusti vaikutuksen keneen tahansa.
Mikä pettymys, että hirmu on aivan liian helppo saada toistamaan samaa yksinkertaista liikesarjaa, minkä seurauksena taistelu muuttuu nopeasti yhden tempun toistoksi. Ja sitä temppua saa toistaa paljon, jos sankarin ase ei ole ajan tasalla, sillä lohikäärme kestää vahinkoa noin neljän Capra Demonin verran. Pientä ärsyttävää lisämakua taisteluun saattaa tuoda areenan laidalla loitsujaan tekevä taikuri (ei kuvassa), joka on parasta käydä päästämässä päiviltä ennen pomon kohtaamista.
Ulkoisesti Gaping Dragon on napakymppi, ja ensikohtaaminen onkin yksi pelin ikimuistoisimmista kohtauksista. Harmillisesti hitaaksi kitkuttamiseksi taantuva taistelu on yksi harvoista kohdista, jolloin Dark Soulsin pelaaminen on mielestäni oikeastaan vähän tylsää. Uusintakierroksilla pomon pelastukseksi koituu se, että taistelun pystyy ohittamaan menettämättä mitään kovin tärkeää.
Arvosana: 3/5
Moonlight Butterfly
Hyönteismaailma on täynnä kaikkea ällöttävää, mutta värikkäitä perhosia ei kavahda kukaan. Tilanteeseen ei tule juurikaan muutosta, vaikka perhonen olisi ihmistä suurempi ja ampuisi tappavia taikasäteitä.
Moonlight Butterfly osaa lentää, mistä koituu tietysti ongelmia. Taikureille taistelussa ei nouse edes hiki pintaan, kun ötökän voi ampua ilmasta, mutta lähitaistelijalle on tarjolla lähinnä odottelua ja taika-ammusten väistelyä. Välillä perhonen laskeutuu alas muksittavaksi, mutta pian se taas kohoaa miekan ulottumattomiin.
Taistelua ei voi kehua järin hauskaksi, mutta se tarjoaa seesteisen tunnelmansa ansiosta ihan omanlaisensa pienen hetken, jota muun pelin aikana ei edes yritetä toistaa. En silti jäisi ikävöimään, jos koko taistelu yhtäkkiä katoaisi pelistä. Luultavasti en edes huomaisi. Kaikeksi onneksi tämäkin on täysin vapaaehtoinen.
Arvosana: 3/5
Chaos Witch Quelaag
Scuzzlebutt pelottelee pikkulapsia Patric Duffy-jalallaan, mutta tällä naisellapa ei ole jalkoja lainkaan. On vain laavaa oksentava jättiläishämähäkki.
Quelaag hyppii, räjähtelee, huitoo tulimiekalla ja sotkee lattian laavaan, minkä ansiosta tylsän tyhjä luola muuttuukin varsinaiseksi miinakentäksi, jossa saa varoa askeleitaan. Tarkkana saa olla muutenkin, sillä yrittipä sankari ammuskella kaukaa tai survoa miekkaa takapuoleen, Quelaagilta kyllä löytyy temppuja kaikkien varalle.
Taistelu on kaikin puolin yksi pelin huippukohdista. Jopa avuksi kutsuttava tekoälykaveri lukeutuu pelin hilpeimpiin ilmestyksiin. Eikä hupi pääty sekasikiön kuolemaan, sillä taistelun jälkeen on mahdollista päästä tutustumaan Quelaagin taustatarinaan, mikä saattaa aiheuttaa pahaa oloa parillakin eri tavalla.
Arvosana: 5/5
Iron Golem
Tämä aseella huitova harmaa ritari ei yritä tehdä vaikutusta omaperäisellä ulkonäöllään, vaan puhtaalla fyysisellä koollaan. Valtavalla Iron Golemilla on kädessään ihmistä suurempi kirves, mutta eniten pelottaa reunan yli putoaminen. Areena on nimittäin ahdas, ja Iron Golemin hyökkäykset viskelevät varomatonta sankaria ympäriinsä.
Taistelussa on pari muutakin menoa piristävää yksityiskohtaa. Ahkerasti jalkoja hakkaamalla Rautajätin saa kaatumaan, ja jos pomon luo johtavaa aluetta ei vaivautunut tutkimaan, saattaa niskaan sataa valtavia tulipommeja. Väärä asevalinta voi tehdä ottelusta pitkästyttävää kihnuttamista, kun taas oikeilla varusteilla ja taktiikoilla kaikki voi olla ohi hyvinkin nopeasti.
Iso sieluton peltimies on tylsä hirviö, mutta taisteluun on lisätty mausteita juuri riittävästi nostamaan kokonaisuus plussan puolelle. Hyvä niin, sillä tätä pomotaistelua ei voi ohittaa. Tai no, ainahan on Tarkus.
Arvosana: 3/5
Great Grey Wolf Sif
Miekka suussa temppuileva jättiläissusi kuulostaa nolostuttavan typerältä idealta, ja ensikohtaamisella sankarin suusta voi päästä epäuskoinen naurahdus. Mutta jos Dark Soulsin tekijät saivat alastoman laavahämähäkkinaisen toimimaan, niin totta kai he saavat tämänkin.
Onnistuneen animoinnin ansiosta homma todella näyttää ja tuntuu juuri siltä, kuin jättiläissuden kanssa miekkailun voisi kuvitellakin tuntuvan. Miekkailun lisäksi Sif osaa pomppia karkuun ja käyttää avaraa areenaa hyödykseen. Tämä on piristävää vaihtelua, sillä suurin osa muista pomoista keskittyy lähinnä kävelemään sankaria kohti. Pientä miinusta on annettava siitä, että paras keino tappaa Sif on seistä mahan alla ja huitoa aseella sokkona ympäriinsä, jolloin kaikki taistelun hienot jutut menevät helposti ohi.
Sif on niin uljas ilmestys, ettei viimeistä iskua haluaisi lyödä lainkaan, mutta harmillisesti suden on kuoltava. Taustatarinaan tutustuminen ei lohduta tippaakaan.
Arvosana: 4/5
Dragon Slayer Ornstein ja Executioner Smough
Kaikki tietää Iso H:n ja Elastisen.
Pelin huippukohta tulee vastaan noin seikkailun puolivälissä, kun sankari törmää tähän tehokaksikkoon. Entinen lohikäärmeentappaja Ornstein luottaa nopeisiin syöksyihin ja taitavaan sähkökeihään käsittelyyn. Lihava mestaaja Smough hölkkää hitaasti ja murskaa kaiken tielleen osuvan epäkäytännöllisen suurella vasarallaan. On Ornsteinin onni, ettei omia voi satuttaa, sillä muuten Smough olisi todennäköisesti (ja takuulla täysin vahingossa) jyrännyt toverinsa kuoliaaksi aikoja sitten.
Aikoinaan Gargoylet opettivat, kuinka tärkeää kameran hallinta ja vihollisten liikkeiden tunteminen on, kun vastassa on useampi kammotus. Nyt tämä on vielä tärkeämpää, sillä Ornstein ja Smough taistelevat aivan omilla tyyleillään, jotka vieläpä täydentävät toisiaan tehokkaasti. Ornstein yrittää pysyä sankarin kannoilla ja lukittaa hänet kaksintaisteluun, minkä aikana Smough ehtii saapua paikalle tekemään kiireisestä kamppailijasta mössöä. Kahden selvästi omalla tavallaan käyttäytyvän vastustajan ansiosta taistelussa riittää aina yllätyksiä, eikä kaksi yritystä koskaan suju aivan samalla tavalla.
Kestipä siinä minuutteja, tunteja tai päiviä, lopulta kaksikon toinen osapuoli vihdoin kaatuu. Sitten alkaa toinen vaihe, jossa jäljelle jäänyt tyyppi imaisee kaverinsa voimat itseensä. Super-Smoughia ja Super-Ornsteinia ei voi tappaa samalla pelikierroksella, joten uusintakierrokselle jää väkisin jotain uutta suoritettavaa.
Ornstein ja Smough on useimmille pelaajille pelin vaikein pomotaistelu. Samalla se on pelin monipuolisin ja jännittävin taistelu. Erinomainen hahmosuunnittelu, komiasti soittuva musiikki, osittain hajoava ympäristö ja voitosta saatava palkinto varmistavat, että tämän kohtaamisen muistaa vielä vuosienkin päästä. Minulle Ornstein ja Smough on vaatimattomasti paras pomotaistelu missään pelissä ikinä.
Arvosana: 5/5
Pinwheel
Syvällä maan alla kirjojen ja kalmojen keskellä elää kammottava lukutoukka, jonka kolmen karmivan naamarin alla piilee varmasti jotain vieläkin pelottavampaa.
Pinwheelin voi juosta tappamaan vaikka heti pelin alussa, ja silloin se onkin melko haastava vastus. Katakombeja kansoittavat kuolemattomat luurangot pitävät kuitenkin huolen siitä, että useimmat sankarit laskeutuvat Pinwheelin reviirille vasta paljon myöhemmin. Siinä vaiheessa Pinwheel onkin jo täysi vitsi.
Tämä omituinen mustakaapu pystyy ampumaan tulipalloja ja luomaan itsestään vaarallisia kopioita, mutta sitä sankari ei kyllä välttämättä saa koskaan tietää, sillä Pinwheel heittää henkensä jo niistä parista tunnusteluiskusta, joilla yritetään selvittää kulloisenkin pomohirviön kestävyyttä. Onhan se aika hauskaa.
Arvosana: 3/5
Ceaseless Discharge
On vaikea sanoa, mikä Ceaseless Discharge oikeastaan on. Selvää on vain, että se ei voi hyvin. Kymmenien metrien korkuinen Ceaseless Discharge seisoo laavassa ja tuijottaa passiivisena kielekkeellä lojuvaa vaatekasaa. Vaatevarkaat varokoot.
Speedrunnerit osaavat kiertää Ceaselessin, mutta normaalit ihmiset joutuvat tappohommiin. Helpoin tapa tappaa Ceaseless on varastaa vaatteet ja juosta karkuun, jolloin Ceaseless suorittaa itsemurhan loikkaamalla rotkoon. Toinen erittäin helppo keino on seistä maastosta löytyvän kukkulan takana ja hakata lonkeroita, joita Ceaseless Disharge yrittää sinne tunkea. Tai sitten voi taistella rehdisti kasvot vastakkain, mutta se on ihan perseestä. Ceaseless Dischargen laavalonkeroiskut osuvat niin laajalle alueelle ja ovat niin epäselvän näköisiä, että niiden väistäminen on erittäin hankalaa, eikä kilvellä suojaaminenkaan oikein toimi, ellei samalla kisko pullokaupalla parannusjuomaa. Lyömisen lisäksi Ceaseless ei tee mitään muuta kuin seisoo paikallaan, joten kovin kummoisesta viihteestä ei voida puhua.
Kun hauskin tapa selvittää pomotaistelu on skipata se, voidaan puhua epäonnistuneesta pomosta. Nimestä ja ahdistuneesta ilmeestä on annettava plussaa, mutta se ei pitkälle riitä.
Arvosana: 2/5
Demon Firesage
Hetkinen, tuo hirviö näyttää tutulta. Tarkemmin sanottuna se näyttää aivan pelin ensimmäiseltä pomohirviöltä Asylum Demonilta, jonka joku on tuikannut tuleen.
Vasara on korvattu sauvalla ja nyt mölli osaa myös ampua kuumia aaltoja, mutta siinä ne muutokset taitavat ollakin. Firesagen saa helposti huijattua tekemään pelkkiä pyllyhyppyjä, joiden välissä se on helppo piestä kuoliaaksi. Firesage on laiskasti tehty turha pomo, mutta onneksi sentään melko helppo. Tämänhän voi skipatakin, mutta tappaminen on huomattavasti nopeampaa.
Arvosana: 2/5
Centipede Demon
Jos Quelaag oli kaunis sekasikiö, niin Centipede on lähinnä sekasotku. Sillä on ihan liikaa raajoja, ja osalla raajoista on lisää raajoja, sillä tuhatjalkaisdemonin raajat ovat demonituhatjalkaisia.
Centipede Demon talsii huoletta laavassa, ja hyvä niin, sillä suurin osa taisteluareenasta on sen peitossa. Sankarin saappaita laava polttaa, joten käytettävissä olevaa liikkumatilaa on hyvin vähän. Kun tähän yhdistetään se tieto, että sankarin pää yltää demonia noin polven korkeudelle, voi arvata, että luvassa on melkoista kohellusta. Tilannettaan voi muuttaa siedettävämmäksi iskemällä vastustajan hännän hengiltä, sillä se pudottaa laavalta suojaavan sormuksen.
Centipede Demon on ilahduttavan omituisen näköinen hirviö, mutta taistelu on silti parhaimmillaankin sekavaa huitomista, jossa läimitään vihollisen sääriä ja toivotaan, ettei yksikään ympärillä viuhuvista ulokkeista tuuppaa sankaria laavaan. Jos näin ei käy, tai jos sormus on hallussa, pitäisi taistelun hoitua kohtalaisen vaivattomasti, kunhan pysyy tiukasti siellä jalkojen lähellä.
Arvosana: 3/5
Bed of Chaos
Hoidetaanhan tämä pois alta.
Bed of Chaos, jota myös leikkisästi Bed of Bullshitiksi kutsutaan, on pelin ärsyttävin paskabossi ja koko tämän massiivisen pelin ainoa kohta, jota pelatessa minulla ei ole yhtään hauskaa.
Kyseessä on suuri taikapuu, joka yrittää suojella juuristossaan sijaitsevaa tunnelia läiskimällä käsillään kaikkia, jotka uskaltautuvat liian lähelle. Harry Potterin Tällipajusta puu eroaa siten, että Bed of Chaosin kummallakin puolella on suuri oranssina hehkuva möllykkä. Ne pitää rikkoa, jonka jälkeen tunneli avautuu. Kun tunneliin pääsee, on pomo käytännössä voitettu.
Vaikuttaa hämäävän helpolta, kunnes sankari tuhoaa ensimmäisen möllykän. Sitten maa alkaa hajoilla jalkojen alta, ja Bed of Chaos kasvattaa itselleen tulilonkerot. Kun toisenkin möllykän saa tuhottua, hajoilee maa vielä enemmän, ja Bed of Chaos oppii nostattamaan tulimyrskyjä.
Tasohyppely Dark Soulsin kontrolleilla on aika kamalaa. Vielä kamalampaa se on, kun suuret puukädet yrittävät jatkuvasti huiskia sankaria rotkoihin. Puukäsien välttelyä taas häiritsevät tulilonkerot ja maasta nousevat tulipylväät. Speedrunnerit ovat kehittäneet pomotaisteluun pomminvarman taktiikan, mutta meille muille edessä on lukuisia turhauttavia äkkikuolemia. Vielä useiden läpäisyjen jälkeenkin Bed of Chaos tuntuu ihan liikaa tuuripeliltä.
Aivan ensimmäisellä kerralla Bed of Chaos vaikutti hauskalta kaavaa rikkovalta kikkabossilta, jonka äkkikuolemat olivat kieltämättä hieman rasittavia. Nykyään Bed of Chaos tuntuu yhdeltä suurelta suunnitteluvirheeltä, jonka poistaminen tekisi pelistä paremman. Ilmeisesti myös tekijät ymmärsivät mokanneensa, sillä Bed of Chaos on pelin ainoa pomotaistelu, jota ei tarvitse aloittaa alusta jokaisen kuoleman jälkeen.
Arvosana: 1/5
Seath the Scaleless
Seath-paralla ei ole suomuja, ja huhujen mukaan näkökin on mennyt. Lisäksi hän vain mönkii maassa, vaikka lohikäärmeiden kuuluisi lennellä vapaana halki taivaiden. Ei ihme, että Seath on huonolla tuulella.
Seath on siis tavallaan säälittävä lohikäärmeen irvikuva, mutta hän kyllä pystyy ampumaan suustaan erittäin tehokasta kirottua taikasädettä, johon kovinkin sankari kuolee takuulla ainakin kerran. Lisäksi Seath on kuolematon, kunhan kukaan ei vain keksi rikkoa haurasta taikakristallia, jota hän rientää vartioimaan huomattuaan kirjastossaan tunkeilijan. Ja onhan Seathillä myös kolme voimakasta häntää, kaksi vahvaa kättä ja huonolla tuurilla jopa pari simpukkahirviötä tukijoukkoinaan. Seathin keskimmäisen hännän leikkaamisesta saa taikureille tarkoitetun miekan, mutta kyseessä on ehkä pelin vaikeimmin leikattava häntä. Kaikkein hankalinta hännän leikkaaminen on juurikin taikurihahmoille, sillä homma pitää hoitaa lähitaisteluaseella.
Seathin kaikki iskut on helppo väistää, kunhan pysyy lohikäärmeen vatsan puolella. Seath pääasiassa seisoo paikallaan puhkumassa noituuksia, mutta selän taakse livahtavat urhot joutuvat väistelemään kolmea häntää.
Pomotaistelu on melko yksinkertainen, mutta eihän vammaisesta petturilohikäärmeestä voi olla tykkäämättä. Seath on yksi pelin mieleenpainuvimmista hahmoista.
Arvosana: 4/5
Stray Demon
Siinä se nyt taas on. Stray Demon tappelee kuin Demon Firesage, mutta kuumien punaisten aaltojen sijaan Stray Demon ampuu viileitä vaaleampia aaltoja. Lisäksi pomotaisteluun pitää pudottautua, mistä sankari ottaa vahinkoa. Se on hiukan epäreilua. Tämä tappelu on sentään täysin vapaaehtoinen, ja nuotio löytyy ihan vierestä, joten suuresta ärsytyksestä ei ole kyse.
Arvosana: 2/5
Crossbreed Priscilla
Puoliksi ihminen (?), puoliksi lohikäärme ja kokonaan ihana pörröinen animetyttö. Priscilla asustelee kaikeassa rauhassa taulumaailmassa, jota jokainen sankari ei edes löydä. Tunkeilijoita Priscilla pyytää kauniisti poistumaan, sillä eihän väkivallalle ole mitään tarvetta. Taisteluksi homma menee vasta siinä vaiheessa, kun häiriintynyt sankari lyö ensimmäisen iskun. Priscilla on siis vapaaehtoisista pomotaisteluista vapaaehtoisin.
Jokainenhan murhaamista yhden kerran kokeilee saadakseen tietää miltä se tuntuu. Silloin osoittautuu, että Priscilla ei ole lainkaan puolustuskyvytön. Taistelun alussa hän muuttuu näkymättömäksi, jolloin vastustajan sijaintia pitää arvailla lumeen uppoavien varpaanjälkien ja lihaan uppoavan viikatteen perusteella. Hetken kestävän näkymättömyyden lisäksi taistelussa ei juurikaan temppuja ole, mitä nyt Priscillan viikate osoittautuu yllättävänkin kuolettavaksi kapineeksi. Sadistisimmat yksilöt voivat leikata Priscillan hännän irti.
Yksinkertaisuudestaan huolimatta taistelu onnistuu olemaan kiinnostava ainakin ensimmäisellä kerralla, ja sehän riittää, sillä ei kai kukaan Priscillaa montaa kertaa murhaisi.
Arvosana: 4/5
Dark Sun Gwyndolin
Pomohirviöistä kenties hankalimmin löydettävä on Anor Londossa piileskelevä Gwyndolin. Piileskelylle ei luulisi olevan tarvetta, sillä Gwyndolinia voi pitää jopa Priscillaakin kauniimpana tapauksena, kunhan helman alta pilkottavien lonkeroiden ei anna häiritä.
Gwyndolin on mekaniikoiltaan hyvin eriskummallinen taistelu. Gwyndolin keskittyy viskomaan vaarallisia loitsuja ja pakenemaan loputtoman pitkältä tuntuvaa käytävää pitkin. Sankari sitten yrittää juosta Gwyndolinin kiinni, mikä on aika hankalaa, kun niitä taikojakin pitää väistellä.
Yhden tempun ympärille rakentuva taistelu etenee aina sen verran samankaltaisesti, ettei Gwyndolinia välttämättä jaksa jokaisella pelikierroksella tappaa, miksi onkin hienoa, ettei niin ole pakko tehdä. Vapaaehtoisena piilopomona homma toimii mainiosti.
Arvosana: 4/5
Gravelord Nito
Sankarihan ei Pinwheeliä säikähdä, vaan jatkaa ennemmin tai myöhemmin vielä syvemmälle maan sisään laskeutumista. Ja tarpeeksi syvälle päästyään sankari päästää melkoisen kirkaisun, sillä niin kammottava on luurankokuningas Nito.
Niton koti on niin syvällä, ettei sinne voi edes kävellä. Sinne pudotaan. Laskeutumisen jälkeen parannetaan katkenneet jalat Estuksella ja valmistaudutaan taisteluun. Mutta höh, Nitoa ei näy missään. Loogisin ratkaisu olisi juosta eteenpäin etsimään isäntää, jolloin törmääkin vaaralliseen luurankojoukkoon. Viisain ratkaisu on jäädä rauhassa odottelemaan, että isäntä laahustaa ottamaan vieraansa vastaan. Toki samalla saa kimppuunsa pari pientä luurankoa, ja maan alta saattaa syöksyä esiin murhaavia miekkoja, mutta Niton luona kyläillessä niitä pitää vain oppia sietämään.
Nito on erittäin hidas vastustaja, joka luottaa taistelussa uskollisiin kätyreihinsä ja tehokkaaseen paineaaltotaikaansa, joka tosin tappaa myös ne uskolliset kätyrit. Ainakin hetkeksi. On Nitolla iso miekkakin, mutta sen alta ehtii hitainkin yksilö astella sivuun.
Luurangoista rakennettu iso luurankotyyppi on typerä idea. Niton pelastaa suuri musta viitta, jonka alla näkyy luiden lisäksi vain pelottavaa pimeyttä. Miltä Nito näyttäisikään ilman viittaa? Alastomalta.
Arvosana: 4/5
Four Kings
Kuinka monta kuningasta pohjattomassa pimeydessä asuukaan? Yksi kuningas, kaksi kuningasta, kolme kuningasta, neljä kuningasta... VIISI kuningasta?!
Four Kingsin nimi on hämäävä, sillä kuninkaiden oikea määrä on sankarin tappamisnopeudesta riippuen jossain kahden ja tosi monen välillä. Hämäävä on myös taistelun areena, jota ei ole. Kaikkialla on vain loputonta mustaa. Graafinen temppu on yksinkertainen ja toimiva, sillä tyhjyys tekee sankarin ja vastustajan välimatkan hahmottamisesta hyvin hankalaa. Etenkin ensimmäisellä kerralla, kun kuninkaiden oikeasta koosta ei ole mitään tietoa.
Taistelussa on aluksi vain yksi kuningas, mutta tietyn ajan jälkeen paikalle ilmestyy toinenkin. Sitten kolmas, neljäs ja niin edelleen. Jos edellistä kunkkua ei ehdi tappaa ennen uuden ilmaantumista, ajautuu helposti melkoiseen kiipeliin. Taistelu loppuu, kun kaikkien kuninkaiden yhteinen kestopalkki on tyhjä, mihin yleensä riittää neljän kuninkaan tappaminen. Juuri tapettuun kuninkaaseen voi tehdä bonusvahinkoa pienen hetken ajan, minkä takia tarpeeksi tehokkaan sankarin tarvitsee tappaa vain kolme.
Kuninkaat lyövät lähellä olevia sankareita miekoillaan ja ampuvat kauempana seisoskelevia hakeutuvilla taika-ammuksilla. Miekka on näistä vaihtoehdoista se lempeämpi, joten kiusallisen lähelle tuppaantuminen on suositeltavaa.
Four Kings ei ole mahdottoman hankala, jos sankari tekee vahinkoa riittävän nopeasti, mutta liittyy taisteluun muutakin. Taidon merkityksen huomaa viimeistään New Game Plus -kierroksella, kun vahvistuneita kunkkuja ei meinaa ehtiä tappaa tarpeeksi nopeasti parhaillakaan aseilla.
Arvosana: 4/5
Sanctuary Guardian
Millä on leijonan ylväs pää, skorpionin tappava häntä, petolinnun voimakkaat siivet, vuohen lujat sarvet ja lehmän tai jonkin sellaisen pylly? Tietysti omassa vesilätäkössään temmeltävällä Sanctuary Guardianilla.
Näin eläimellistä pomohirviötä ei olekaan nähty sitten Sifin. Sif osasi hyppiä edestakaisin, mutta Sanctuary Guardian ottaa tilan haltuun tavalla, jota ei ole Dark Soulsissa nähty. Loikkimisen ja syöksyilyn lisäksi peto saattaa vaikkapa lähteä lentämään kaaressa ympäri lampea sähköpalloja suustaan ammuskellen. Sähköpallot ovat erityisen vaarallisia siksi, että suurin osa alueesta on matalan veden peitossa, ja sähkö leviää hieman vettä pitkin. Väistelyn hankaloittamiseksi vesi myös hidastaa sankarin liikkeitä. Järkevintä on siis pyrkiä pysyttelemään kuivalla maalla.
Lähitaistelun Sanctuary Guardian hoitaa nopeilla iskusarjoilla, ja osaa se myös puhaltaa voimakkaita puhureja siivillään. Eikä sitä myrkkyhäntääkään pidä unohtaa. Hännän voi leikata irti, jolloin siitä itselleen myrkkyruoskan, mutta ruoskiahan ei käytä kukaan.
Kun Sanctuary Guardian on tapettu, voi paikalle palata myöhemmin tappelemaan kahta Sanctuary Guardiania vastaan samaan aikaan. Se on ihan kiva lisä.
Arvosana: 4/5
Knight Artorias
Koskaan ei tylsän tasainen pyöreä areena ole sopinut taistelun näyttämöksi paremmin kuin sankarin ja Artoriaksen kohdatessa toisensa. Tunnelmaa nostaa Artoriaksen legendaarinen status, sillä jos sankari ei ole seikkaillut aivan silmät ummessa, on vastustajan nimi hänelle varmasti etukäteen tuttu.
Artorias on pelin ensimmäinen rehdisti ihmismäinen pomohirviö, minkä ansiosta ottelu tuntuu kahden taitavan ritarin kaksintaistelulta. Vähän ritarisaduista tuttua kaavaa rikkoen Artorias loikkii epäinhimillisten matkojen päähän ja viskoo välillä mustaa mönjää sankarin kasvoille.
Artorias on yksi pelin haastavimmista vastustajista, sillä hänen iskunsa ovat nopeita ja voimakkaita, eikä hengähdysaikaa juurikaan anneta. Jopa taikurit saavat panna parastaan. Taistelun tempo ja liike nostavat Artoriaksen pelin huippukohtien uljaaseen joukkoon. Ja ihan vain Artoriaksen päheyden korostamiseksi hän hoitaa koko taistelun yhdellä kädellä, kun se toinen ei näytä oikein toimivan.
Arvosana: 5/5
Manus, Father of the Abyss
Jos yksi pomo voi haastaa vaikeudessa itsensä Ornsteinin ja Smoughin, on sen oltava gorillamainen Manus. Tämä pimeyden lordi tekee vierailleen kerralla selväksi, etteivät he ole tervetulleita. Viesti menee tehokkaimmin perille, kun tunkeilijan liiskaa jättimäisellä hirviökädellä.
Jos sankari selviää hengissä vähän pidempään, saattaa hän huomata, että Manus hallitsee hirvittävän nopeiden ja pitkien jättikäsi-iskusarjojen lisäksi myös noituuksia. Kun pimeää magiaa sataa niskaan, voi joko puristaa onnenkaluaan ja toivoa parasta, tai opetella väistämään nämä kaameat temput.
Siltä varalta, että aggressiivinen murjominen ja musta noituus eivät riitä pelottelemaan satunnaisia sankareita matkoihinsa, on Manus myös niin kestävä, ettei hänen kaatamisensa ole lastenleikkiä edes tehokkaimmilla aseilla.
Jotta Manus varmasti saisi korkeimman mahdollisen arvosanan, sallii hän sankarin kutsua avukseen pikku suden. Se on kyllä niin söpö, voi että.
Arvosana: 5/5
Black Dragon Kalameet
Jos Seath oli sankarille pettymys, kun se ei tehnyt siistejä lohikäärmejuttuja, niin ei huolta. Olemassa on ainakin yksi terve ja reipas lohikäärme, josta voi hankkiutua eroon. Se osaa lentää ja sillä on hassu nimi.
Kun Kalameetin haastaa ensimmäistä kertaa, se tuntuu aivan mahdottomalta. Eihän miekka yllä leikkaamaan lentävää lohikäärmettä. Tosisankari ei herkästi apua pyydä, mutta nyt on lähes pakko. Kaikeksi onneksi ystävyydessä on juuri sen verran taikaa, että se riittää lohikäärmeen tiputtamiseen.
Laskeutunutkin Kalameet osaa tuntua aluksi mahdottomalta. Liikkeitä on iso kasa, ja kuten arvata saattaa, ovat ne hyvin tehokkaita. Vaarallisimpina temppuinaan Kalameet ampuu mustuutta suustaan, tai mikä pahempaa, katsoo sankaria pahalla silmällä, jonka jälkeen sankari on aiempaa alttiimpi vahingolle.
Kalameet on iso, mutta Kalameet ei ole kovin nopea. Taisteluareena on yksinkertaisesti laaja aukio. Näistä seuraa, että kun Kalameetin kaikki hyökkäykset oppii väistämään, on kyseessä oikeastaan melko helppo taistelu, jossa ei juurikaan yllätyksiä tule. Lohikäärmeen kaataminen on hieno hetki ensimmäisellä kerralla, mutta saattaa osoittautua pieneksi pettymykseksi uusintakierroksilla. Palkinto ilahduttaa ainoastaan masokisteja.
Arvosana: 4/5
Gwyn, Lord of Cinder
Hyvälle seikkailulle on hankala keksiä sopivampaa lopetusta kuin vanhan miehen hakkaaminen. Ihmisen kokoinen lordi Gwyn on pelin viimeinen pomohirviö, ja pettymyksen aste riippuu vain sankarin varusteista ja nokkeluudesta. Jos Gwynin kanssa yrittää miekkailla rehdisti, kannattaa valmistautua häviämään, sillä tuo iso tulimiekka on juuri niin vaarallinen kuin voisi luullakin. Taikurit ja varman päälle pelaavat lähitaistelijat voivat käyttää suojanaan Gwynin luolassa olevia kiviä. Kärsivällisellä pilarin kiertämisellä ja varovaisilla hyökkäyksillä homma hoituu, mutta ei se mitenkään hauskaa ole.
Paras taktiikka on ottaa ase yhteen käteen, kilpi toiseen ja hoidella Gwyn tarkkaan ajoitetuilla vastaiskuilla. Taktiikka on niin tehokas, että kahden käden aseisiin erikoistuneiden soturien ja narukätisten taikurienkin kannattaa sitä harkita. Kun tempun oppii, on Gwyn pelin yksinkertaisin pomotaistelu. Kyllä, jopa yksinkertaisempi kuin tutoriaalipomo Asylum Demon.
Voi Gwyn, kunpa taistelutaitosi olisivat teemamusiikkisi veroiset. Surullinen pimputus kyllä tavallaan sopii tunnelmaan, kun sankarin miekka lävistää avuttoman vanhuksen uudestaan ja uudestaan.
Arvosana: 3/5
