Vuosi on kulunut PlayStation 2:n Japanin ensi-illasta. Perusasiat ovat kohdallaan, pelejä ilmestyy säännölliseen tahtiin ja DVD-elokuvien myynti on nousussa myös meillä. PlayStation 2:n maailmanlaajuiset myyntilukemat takaavat pelitehtailun vuosiksi eteenpäin. Jostain syystä olo on kuitenkin edelleen kuin odottaisi joulua, joka ei meinaa tulla, ei sitten millään.
Lähes kaikkien mielenkiintoisten pelien julkaisuaikataulu on pettänyt. Vääjäämätön nyrkkisääntö näyttää olevan: mitä haluttavampi peli, sitä enemmän sen julkaisu myöhästyy.
Gran Turismo 3 (tai silloiselta nimeltään Gran Turismo 2000) luvattiin siivittämään konsolin Japanin-julkaisua. Viimeisimmän tiedon mukaan se saattaa tulla kauppoihin loppukeväästä Japanissa. Tällä hetkellä meidän pitäisi jo ihailla Metal Gear Solid 2:n hienouksia - ainakin japaninkielisenä. Näille tantereille peli luvataan nykyisin vasta ensi vuoden alussa.
Vuoden takaiset julkaisuaikataulut ovat olleet pelkkää paperia. Onko kyse tahallisesta lirutuksesta, hypen maksimoinnista vaiko yksinkertaisesti siitä, että hyvän pelin tekemiseen kuluu aikaa enemmän kuin PSone-aikakaudella?
Jos kohutuimpia megapelejä saa odottaa kuukausi- ellei vuositolkulla, suoranainen ihme on sekin, mikäli vihdoin ja viimein ilmestyneen uunituoreen pelin löytää julkaisupäivänä lähikaupan hyllyltä.
Asun yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista, jossa on liuta erikoisliikkeitä sekä tutut ja turvalliset tavarataloketjut. Silti Zone of the Endersiä ei meinannut löytyä ei sitten millään. Sattumalta pikkulinnut visersivät, että kyseinen peli olisi ehkä, mahdollisesti, aivan kuin ohimennen bongattu eräässä tietokonetarvikeliikkeessä.
Kuinka ollakaan, siellähän Zone of the Enders -laatikko olla köllötti kahden muun PS2-pelin vieressä. Nuo kaksi muuta peliä olivat EA:n urheilupelejä, joista toinen oli tietysti jääkiekko. Valikoima oli kerrassaan päätähuimaava.
Jostain syystä Suomen-julkaisut myöhästyvät usein muun Euroopan aikataulusta. Luulisi, että pelin kuin pelin julkaisukuntoon saaminen ja Suomen markkinoille sopivaksi viilaaminen olisi helppo homma. Turhia kielikylpyjä ei tarvita, tv-standardi on sama suurimmassa osassa Eurooppaa. Mistä ihmeestä viiveet johtuvat? Pitääkö jokainen peli hyväksyttää elokuvatarkastamolla? Kuluuko suomenkielisen ohjelipuskan painamiseen ja pelilaatikkoon sullomiseen oma aikansa? Tarvitsemmeko edes suomenkielistä ohjelipuskaa?
Minun puolestani kaikkiin peleihin voisi suosiolla panna K18-lätkän, jos se takaa nopean ja napakan julkaisupolitiikan. Jokainen alle kahdeksantoistavuotias tuntee ainakin yhden aikuisen, jonka voi laittaa pelinhakumatkalle. Kukapa tietää, vaikka umpisöpöily on kovaan ja raakaan maailmaan kasvavalle turmiollisempi kuin räväkkä käytäväpyssyttely. Eikä kukaan ole sitä paitsi pitävästi todistanut sitäkään, ovatko väkivaltapelit pahasta.
Jos lokalisointi on puolestaan sitä, että pelikoteloon laitetaan suomenkielinen lipuska, jossa ihan oikeasti sanasta sanaan lukee "on suositeltavaa, ettei levyasemaa avata virran ollessa päällä laitteessa", jotakin on pahasti pielessä. Tai sitten kyseessä on sisäpiirin vitsi, jolle maahantuontifirman työntekijät nauraa rytkyttävät pomolta piilossa.
Levyaseman avaaminen virran ollessa poissa päältä vaatii tunnetusti talttaa ja vasaraa ja turmelee taatusti takuun. Kun lipareen toisella puolella suurin piirtein sanotaan, että töpselin on syytä olla seinässä ennen kuin virran laittaa päälle ja että levyke kannattaa laittaa koneeseen ennen kuin alkaa pelata, camp-viritys on valmis.
Sekin ihmetyttää, miksi meidän putiikeissamme on enintään kolmisenkymmentä erilaista peliä. Japanissa julkaistujen pelien määrä on jo toista sataa, Yhdysvalloissa on tätä kirjoitettaessa julkaistu huimat 80 nimikettä. Englannissa kauppaa käydään 50 julkaisulla. Pelien mystinen "katoaminen" maailman kartalta matkalla paikalliseen pelikauppaan ihmetyttää. Ainahan on tietenkin internet, josta voi tilata vaikkapa Japanin keisarin sukat pahinta pelipulaa helpottamaan.
Huippupelien viivästymiselle ei tietenkään voi kukaan mitään. Jos peli ei ole valmis, turha sitä on keskeneräisenä julkaista. Palan painikkeeksi olisi kuitenkin kiva aina silloin tällöin tehdä heräteostos jos toinenkin. Ei jokaisen kauppakassiin holahtavan pelin tarvitse olla ikiklassikko.
Maahantuojien kannalta on tietenkin ymmärrettävää, ettei jokaisen peräkylän pelikauppaan kannata kiikuttaa outoa ja vähemmän hypetettyä peliä, jota myydään Suomessa kaksi kappaletta. Toisen ostaa Turunen ja toisen Kekkonen. Kauppias haluaa pitää hyllyssään nimikkeitä, joiden hän kuvittelee menevän kaupaksi - lue: nippu ajopelejä ja urheilupelejä.
Kun kaupan hyllyssä näkee päivästä toiseen samat Maddenit ja Hockeyt ja Formulat, ja tietää, että Lontoon skidi jo kieputtaa Starfighteria, tekee mieli sanoa pari painavaa, painokelvotonta sanaa.
