Pelimaailma lehdistö etunenässä harrastaa oudon kaksijakoista ajattelumallia. Toisaalla ovat ylimmästä ylimmät, pelaamista oikeasti harrastavat gurut ja toisaalla vain vaivoin ihmiskuntaan kuuluvat sunnuntaipelaajat.
Edellinen pitää itsestään kovaa meteliä ja luonnollisesti halveksii pesemättömiä massoja. Järki sanoo ettei moisessa ole mitään järkeä, mutta ehkä vielä selkeämpi kahtiajako olisi kaikille parasta.
Jätin kesällä koneen räpläämisen suosiolla ja täysin vapaaehtoisesti hyvin vähälle. Kesän vähät pelailut hoituivat Dreamcastilla, ja PC:llä vain Diablo II:ta ja Quake III:a mättäen. Voiko mihinkään enää luottaa, kun tunnettu simuguru ja realismista vouhottaja alentuu burgeripeleihin?
Lomilta palattuani koneeseen asentuivat Combat Mission ja Deus Ex, jotka molemmat vaativat suhteellisen paljon paneutumista. Aina sellaiseen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta eikä haluakaan. Väittäisin pelaamisen olevankin useimmille vain yksi ajantappaja telkkarin, videoiden ja muiden seassa. Ei siihen suhtauduta sen kummemmalla vakavuudella, eikä siitä haluta tehdä kovin suurta numeroa. Aikakaan ei riitä syvälliseen paneutumiseen.
Kahden kerroksen väkeä
Itseään harkkoreina pitävät PC-pelaajat, kuten myös hardisgurut ylläpitävät mielellään elitististä mainettaan ja rakentavat alleen jatkuvasti korkeampia norsunluutorneja. Samalla unohtuu, ettei huono pelimaku tai kykenemättömyys BIOS-asetusten optimointiin ole merkki ihmisen älynlahjojen vähyydestä. Samainen tumpula saattaa tietää kaiken moottoreista, kun taas minä en tiedä autojen korjaamisesta yhtään mitään, vaikka PC:n säädöt jotenkuten onnistuvatkin. Varmaa on vain se, ettei kukaan voi osata kaikkea.
Patterin välissä kasvanut ja muropaketissa asuva pikku kellottelija katselee nenän vartta pitkin kaikkia vähänkään aloittelijalta haiskahtavia. Missään nimessä ei saa alentua auttamaan alkeellisissa kysymyksissä. Oman maineen turvatakseen on parempi tarjota kylmää olkapäätä ja ylimielisyyttä. Ylipäätään PC-maailmassa tieto ei kulje alaspäin, vaan ikään kuin jokaisen olisi opittava samat asiat uudestaan kantapään kautta. Minusta ainoa tyhmä kysymys on se, jota ei koskaan esitetä. Joka tapauksessa ei liene mikään ihme, että PC mielletään huomattavasti vaikeammaksi laitteeksi kuin mitä se todellisuudessa on.
Samanlainen aloittelijoiden halveksunta jatkuu peleistä puhuttaessakin. Jostain syystä niin sanotut oikeat harrastajat ovat katsoneet tarpeelliseksi heittäytyä uutisryhmissä ja osittain lehtien sivuillakin besserwissereiksi, jotka tietävät muita paremmin mikä on oikeaa ja mikä väärää viihdettä. Kyseiset makutuomarit tietävät, että asiantuntijuuden mittari on se miten realistisista ja vaikeista peleistä pitää.
Paremmintietäjien toinen kirjoittamaton sääntö on se, että kaikki suosittu on automaattisesti kelvotonta. Ilmiöhän on tuttu myös elokuva- ja taidekriitikoiden parissa. Kaikki amerikkalainen viihdepaska (=burgeripelit) ovat automaattisesti sontaa ja vain pienen budjetin täysin tuntemattomien ihmissuhde-elokuvien olemassaolo on oikeutettua. Puolalaisesta ohjaajasta saa lisäbonusta. Olenko ainoa, joka näkee suoran yhteyden keskusteluun hardcore- vs. burgeripelaajista? Se vaan ihmetyttää miten joku tietää minua paremmin mikä minusta on hauskaa.
Realistisempaa kuin todellisuus
Jostain syystä realismi on noussut synonyymiksi hyvälle pelille. Esimerkiksi Counter-Strike on hyvä peli koska siinä ammutaan oikeilla aseilla, kun taas Quakessa sinko kädessä juoksentelu on silkkaa pelleilyä. Hällä väliä, etteivät ne Counterin aseetkaan järin realistisesti toimi tai että Quake III:ssa pärjääminen vaatii ihan toisella tavalla treenaamista kuin Counterissa.
Minusta pelin puitteet ja aihepiiri ovat sinänsä täysin sivuseikkoja. Toki kiinnostava aihe houkuttelee paremmin pelin ääreen, mutta lopulta on aivan sama heilunko rynkky vai plasmakanuuna kädessä, jos vaan pelimekaniikka toimii. Hyvänä esimerkkinä vaikka Dreamcastin NBA2K, jossa fysiikka ja kontrollit toimivat niin hyvin ja pelin tasapaino on hiottu niin tarkkaan, ettei haittaa lainkaan vaikkei koris lajina kiinnosta pätkääkään.
Ongelma on se, että pelien markkinoinnissa pyritään samaan aikaan miellyttämään kaikkia mahdollisia pelaajia, aivan kuin kyseessä olisi yksi yhtenäinen ihmisryhmä.
Terve murros
Pelitalot ovat vasta heräämässä todellisuuteen ja jakamassa erikseen suurelle, mutta passiiviselle massalle ja äänekkäälle vähemmistölle suunnatut pelit. Julkaisijat ovat käyttäneet pitkälti samoja konsteja pelien markkinoimiseen yht'aikaa molemmille, ja aivan liian usein jää epäselväksi kenelle peli oikeastaan on tarkoitettu. Aivan vääränlaisten odotusten kohteeksi joutunut peli on saanut hieman ansaitsematonta kritiikkiä, vain sen takia että pelillä on yritetty vedota kaikkiin.
Hardcore-pelaajien tiedotus tapahtuu suusta-suuhun ja pääasiassa netissä. Heille suunnatut pelit eivät kaipaa tuekseen valtavaa organisaatiota ja suurta markkinointibudjettia. Kuitenkin pientenkin kohderyhmien marginaalipelejä on rasitettu molemmilla, jolloin ne eivät millään voi tuottaa voittoa. Sama peli voisi olla hyvinkin voitollinen pienelle julkaisijalle, joka ei raahaa mukanaan turhaa painolastia.
Tällä hetkellä suuretkin pelitalot tekevät ennätystappioita. Puheet PC-pelaamisen kuolemasta ovat silti rankasti ennenaikaisia, mutta suuret julkaisijat tulevat varmasti keskittymään entistä enemmän tai jopa pelkästään vain satunnaisiin pelaajiin. Uudet konsolit tulevat osaltaan vielä kiihdyttämään kehitystä. Onneksi pienet pelitalot ovat löytäneet paikkansa yllättäen nopeasti, eivätkä Combat Missionin tai King of Dragon Passin kaltaiset yllättäjät taatusti jää yksittäisiksi tähdenlennoiksi.
Ehkei tulevaisuus olekaan ihan niin synkkä. Samainen "äly vastaan massat" uusjako on tapahtunut aikoinaan elokuvissa ja musiikissa. Edellisessä on Hollywood ja jälkimmäisessä listapoppi. Molemmissa on myös pieniä itsenäisiä elokuvantekijöitä ja kiljoonia kellaribändejä. Minusta se on vain tervettä kehitystä ja selkiyttää markkinoita.
Vielä kun pieni hardcore-pelaajien joukko oppisi ymmärtämään milloin peli ei ole heille tehty. Hieman nirpotusta ja ylenkatsetta vähentämällä PC:llä pelaaminen ei ehkä näyttäytyisi niin vaikeana ja vihamielisenä maailmana, eikä PC-pelaajiakaan ehkä leimattaisi niin nörteiksi kuin nyt. Toisaalta, mitäpä siitä stressaamaan jos pelaamisen ei edes haluta yleistyvän.
