Ylimacho äijä, jonka takaraivossa tykyttää kostonhimo, käsissä nakuttavat aseet ja edessä lakoavat mielikuvitukselliset hirviöt - siinä eväät Midwayn kauhuräiskinnälle.

The Suffering: Ties That Bind on suoraa jatkoa The Suffering -pelille (Pelit 10/04, 80 pistettä). Pelaaja samaistuu Torque-nimiseen, perheensä murhasta tuomittuun alfaurokseen, joka alussa viiden vuoden takaisessa takaumassa istuu kakkuaan saarivankilassa.

Vanginasuisten kovisten lätinää ei tarvitse kuunnella kauan, kun toiminta lähtee liikkeelle maksimikieroutumalla demonisten voimien hyökätessä vankilaan. Pian ollaan ulkona, saari on paskana ja nenä kohti Baltimorea, Torquen kotia. Torqueta motivoi eteenpäin tieto siitä, että jossain Baltimoressa piilottelee herra Blackmoore, jolla todennäköisesti oli enemmän kuin vähän tekemistä perheen kuoleman kanssa.

Äijä on peto

Suffering: Ties That Bind on kauhutoimintaa seikkailuelementeillä. Juonen lineaarisuutta on rikottu hieman sillä, että pelaaja voi usein valita hyviksen tai pahiksen roolin. Jos törmää vanhusta kiusaaviin jengiläisiin, voi joko katsoa sivusta, kun ukko saa puukosta, tai pelastaa hänet tai tehdä koko poppoosta selvää. Eteneminen onnistuu, oli karma punaisella tai ei, vain välianimaatiot vaihtuvat.

The Suffering on hyvin perinteinen. Kuvakulma on kolmannesta persoonasta, mutta ensimmäisenkin persoonan kuva löytyy. Temppukavalkadissa ovat normaalit juoksu, kävely, kumartuminen, hyppiminen ja käsien varassa roikosta kipuaminen. Kuperkeikkojakin voi tehdä, muttei niille oikeasti löydy käyttöä. Pikkuriikkiset puzzlenpoikaset (laatikoiden työntelyä ja muuta vastaavaa) ovat eksyneet kauas hyvien puzzlejen emosta.

Mätkimällä vihollisia liukuhihnatyönä alkaa Torquen adrenaliinimittari välkkyä, jolloin voi muuttua Painkiller-tyyliin demoniksi. Torquesta kasvaa Hulkin kokoinen hirviö, joka raivaa tiensä läpi mistä vain. Berzerkkimoodi toimii avaimena monessakin tilanteessa. Tykkäsin, mutta olen helposti huvittuvaa sorttia.

Aseita voi olla kerralla mukana kaksi settiä. Koska hiirellä tähtääminen on tökeröä ja kudit tahtovat aina loppua pahimmassa paikassa, on hyvä pitää tuliaseiden kaverina matkassa jotain pesismailan, kirveen tai putkenpätkän tapaista. Näiden lisäksi vyöllä voi olla kranuja tai polttopulloja. Päivän tuliasemenussa ovat normaalit revolverit, pistoolit, konepistoolit, konekiväärit ja singot. Kaksipiippuisten haulikoiden tyhjentäminen lähietäisyydeltä hirviöön, siinä on sitä jotain. Osumakohdilla on merkitystä: monsuilta voi irrottaa raajat tai pään ja kunnon osumalla katoavat lihat koko yläkropasta.

Murinaa

Tällaiselle kauhupelille niin kovin tärkeät äänet on tehty huolella. Taustalla kuuluvat kuiskailut, ärinät, narinat ja huudot ovat laatukamaa. Yllätystilanteissa ääniefektit läjähtävät korvaan säpsäyttävästi. Aseiden rätinä ja muut tappelutehosteet ovat nekin mainioita kaikki tyynni. Grafiikka ei ole niin makeaa eikä hirviöissäkään polygonimäärillä juhlita, mutta vanhanaikaisuus ei pistä silmään häiritsevästi. Mukavasti hirviöt mätkivät välillä toisiaankin ja pysähtyvät raatojen kohdalla välipalalle.

Suunnistaminen on helppoa, sillä kentät ovat putkia ja peli jakelee karttoja. Vinkit, muistiinpanot ja lukuisat takaumat sekä Blackmooren viestit luovat tunnelmaa ja paljastavat heppoista tarinaa.

The Suffering ei pärjää esimerkiksi Painkillerille paristakaan syystä. Pelattavuus on aika kehno. Kamera käyttäytyy hyvin, mutta hiirellä tähtääminen on epätarkkaa ja hutiloivaa. Peli tuntuu sivuttain liikkuessa tai kääntyessä tökkivän oudosti, eikä aseiden vaihto hiiren rullalla toiminut kunnolla.

Vaikeustaso heittelee luvattoman paljon ja muuten helppoja kenttiä on pitkitetty ylivaikeilla ryhmäkohtauksilla, joissa kaikkialle ympärille ilmestyy tyhjästä vihollisia. Kuteja jaetaan kitsaasti, joten kunnon tappomeininki on harvinaista herkkua, yleensä tiukassa paikassa tarvitsee turkasen paljon tuuria kaverikseen.

Jos näiden kanssa voi elää, ei The Suffering: Ties That Bind ole ollenkaan huono, mutta meille lyhytpinnaisille porkkana on liian pieni.