Turha juttu

Tämä juttu on aivan turha. Vaikka kirjoittaisin siitä kuinka pitkän, mikään ei muutu. Vaikka lukisit sen sata kertaa, kaikki pysyy ennallaan. Pelit ovat liian kalliita. Se on fakta, joka ei mankumalla muutu.

Pelien hinnat ovat nousseet koko sen ajan kun olen pelaamista harrastanut. Aikojen alussa uuden Commodore 64 -kasetin sai halvimmillaan 69 markalla ja Amigan kauppoihin tulo tuplasi hinnat kuin huomaamatta. Jo tuolloin ihmettelin kaupan hyllyllä lojuvien Nintendo-pelipalikoiden käsittämättömän korkeaa hintaa.

Vuosien saatossa tietokonepelien hinnat ovat erään tilaston mukaan kuusinkertaistuneet ja konsolipelien hinnat tuplaantuneet. Eikä hintojen nousu selity pelkällä inflaatiolla. Commodore 64 -pelejä ostin surutta vähintään viikon välein, vaikka olin tuolloin opintorahoilla elävä, ohutlompakkoinen opiskelija.

Konsolipelien korkeaa hintaa selitettiin vuosia pelipalikoiden kalliilla muistipiireillä. Siirtyminen CD-aikaan ei vaikuttanut hintoihin kuitenkaan lainkaan, ja kuin taikaiskusta tietokonepelien hinnat lähtivät yhteisen formaatin myötä saman tien maukkaaseen nousuun. Miksipä tosiaan myydä sama peliromppu tietokoneille roimasti halvemmalla?

Tämän jälkeen pelien kovaa hintaa ruvettiin selittämään piratismilla. Piratismista aiheutuvien tappioiden ja kulujen maksattaminen pelinsä rehellisesti kaupasta ostavilla on järjetöntä ja moraalisesti tuomittavaa puuhaa. Piratismia on ollut aina ja tulee näillä näkymin aina olemaan. Ja jos pelitalot eivät osaa kitkeä sitä järjellisin keinoin (lue: tehdä peleistä omistamisen arvoisia) pelitalojen nurkuminen jää pateettiseksi pelleilyksi ja turhanpäiväiseksi tiuskailuksi.

Seuraavaksi pelien järjetöntä hintaa perusteltiin alati kasvavilla pelintekokuluilla. Peruste on sinänsä looginen, mutta ei aukoton. Levyjen, ja etenkin levyä myyvien promovideoiden kuten myös elokuvien tekeminen on sekin kallistunut rajusti, mutta silti levyjen ja elokuvalippujen hinnat eivät ole kuusinkertaistuneet. Jos näin olisi käynyt, äänilevyjen osto ja elokuvissa käynti olisi loppunut tässä maassa laakista.

Viimeisin peruste koville hinnoille on pelitalojen huono taloudellinen tilanne huolimatta pelimarkkinoiden volyymin markkamääräisestä kasvusta. Konkurssit, yritysostot ja fuusiot ovat kiistämättä arkipäivää. Huonojen bisnesratkaisujen, surkeiden ja huonosti myyvien pelien julkaisusta koituvien tappioiden sekä kyvyttömän johdon toilailujen maksattaminen viattomilla kuluttajilla on jälleen kerran järjetöntä ja epäreilua. Lisäksi pelien korkea hinta saattaa paradoksaalisesti olla yksi ongelmien aiheuttaja.

Tätä nykyä suurin osa peleistä jää pölyttymään kaupan hyllylle. Yksi tärkeimmistä syistä tähän on korkea hinta. Pelitalot voivat väittää, että vain huippuarvostelut saavat pelit myyvät, mikä on myyntilistojen selailun perusteella osittain totta. Toisaalta tunnettu ja käypä tapa arvioida ansaitseeko peli huippupisteet on se, ostaisinko itse kyseisen pelin kaupasta täydellä hinnalla. Tällöin vertailukohdaksi ja arvioinnin tiukkuuden lähteeksi nousee pelien kalleus. Seitsemänkymmenen pinnan peleissäkin on usein jotakin hyvää, jopa hauskoja elementtejä, mutta arvonsa tunteva pelikriitikko ei voi antaa muutaman tunnin hassutukselle huippupisteitä.

Yksi etenemisreitti olisi hinnoitella pelit sisällön mukaan. Äänilevyillä on musiikkia keskimäärin 40#50 minuuttia, joten levyjen yksi yhteen -hinnoittelu on kohtuullisen loogista. Mutta entäpä jos kaikkien kirjakaupan kirjojen hinta määräytyisi sen 60 euroa maksavan komeimman ja paksuimman, hienolle paperille painetun kuvakirjan mukaan? Vain hullu ostaisi muutaman kymmenen sivun pokkarin samalla hinnalla. Kaikki uudet konsolipelit maksavat 60#70 euroa olipa niiden tekemiseen käytetty kymmenen tai tuhat miestyövuotta, tai kuluipa niiden läpikahlaamiseen kolme tuntia tai kaksi kuukautta.

Pelitalot ja jälleenmyyjät kavahtavat ajatusta. Jos hinta määräytyisi sisällön mukaan, kassakone ei enää kilisisi kuten ennen ja jälleenmyyjiä uhkaisi kaaos sekavan hinnoittelun takia. Entäpä jos halpa palikkapuzzle myisikin kuin häkä? Entäpä jos lapiotawarakin alkaisi liikkua? Uudenlaisen hinnoittelun ei pitäisi tuottaa ongelmia jälleenmyyjillekään, ovathan kirjakaupatkin pystyneet myymään iät ja ajat eri hintaisia kirjoja. Ja kaupataanhan vanhoja pelejä nykyisinkin jo halvemmalla.

Mutta kaikesta huolimatta tämä juttu on täysin turha. Se oikea, lopullinen ja todellinen syy koviin hintoihin ei ole itse asiassa yksikään edellä mainituista eikä halvempia hintoja ole näköpiirissä. Syyllinen tähän olemme me itse. Niin kauan kun suostumme ostamaan pelimme nykyisillä hinnoilla, niin kauan pelit ovat juuri näin kalliita. Bisneksen laki on looginen, suora ja leppymätön. Piste.

Lisää aiheesta

  • Viimeinen

    Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös kolumnini. Melkein sata palstaa on paljon, kuukaudesta toiseen ja toiseen. Joskus on pakko vetää henkeä.

    Viimeinen virallinen palsta pakottaa pohtimaan, mitä on tapahtunut (omassa) pelaamisessa ja peliteollisuudessa sitten ensimmäisen vuonna 1998…
  • Sellofaanin suloinen suhina

    Tietoa peleistä tulee joka tuutista, radiosta, televisiosta, netistä ja lehdistä. Aina näin ei ole ollut.
    Nykyään peliuutisia ja pelejä sivuavaa tietoa löytää aviisista kuin aviisista. Internet pullistelee pelisivuja ja jokaisella pelillä on omat kotisivunsa. Pelikuvat, trailerit ja demot…
  • Oma imu paras imu

    Jotkin pelit imuttavat, jotkin eivät. Joskus huonokin peli voi niitata nojatuoliin viikoksi. Mikä tekee pelistä imukykyisen?
    Pelit imuttavat meistä jokaista eri tavoin. Toinen jumittuu yksinkertaiseen puzzlepeliin, toinen tutkailee sivilisaationsa etenemistä aamuyöhön kolmannen ihmetellessä…