Syntymäpäiväni. Kaikki toimistossa tiesivät, etten halunnut muuta syntymäpäivälahjaa kuin sihteerin.
Olin ehtinyt haastatella noin tusinaa sihteeriä ja vastaanottoapulaista, mutta kukaan ei ollut tuntunut sopivalta. Useimpien oikeinkirjoitus oli hirveä, tai sitten he olivat keski-ikäisiä, jotka eivät ikinä sopeutuisi Lionheadin työskentelytapoihin. Osa puhui vahvaa Lontoon murretta, joka olisi kuulostanut kamalalta puhelimessa.
Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että lahjatoivomukseni voisi sittenkin toteutua. Mark Webleyn vaimo Jayne soitti minulle edellisenä päivänä. "Sinähän olet etsinyt sihteeriä, Steve?", hän sanoi. "Ystäväni Sue Phillips etsii töitä. Uskoisin, että pitäisit hänestä. Hän työskenteli aikaisemmin asianajotoimistossa. Hän on tehokas, hyvännäköinen, pitää peleistä... Niin, ja hän osaa myös kirjoittaa. Onko sinulla menoa neljältä huomenna iltapäivällä? Eikö? Hyvä, ilmoitan hänelle asiasta."
Jaynen ystävä kuulosti ihanteelliselta. Neljältä Mark ohjasi Suen kokoushuoneeseemme ja ilmoitti minulle hänen saapuneen. Nappasin muistilehtiön, avasin kokoushuoneen oven ja henkäisin hämmästyksestä. Minua odotteli noin 55-vuotias nainen. Hän muistutti Bette Midleriä paksuine meikkeineen ja valkaistuine hiuksineen. Hän oli isokokoinen. Siis todella iso.
"Öh, hei. Minä olen Steve", sanoin yrittäen kuulostaa kohteliaalta. Tosiasiassa mietin samaan aikaan, luulivatko Peter ja Mark tosiaan minun etsivän tällaista henkilöä.
Kävin kuitenkin läpi kaikki muodollisuudet. Aloitin tavalliseen tapaan kertomalla yhtiön taustasta. "Lionhead tekee tietokonepelejä. Olemme olleet toiminnassa nyt noin vuoden."
"Olen kuullut sinusta", hän keskeytti. "Etkös sinä kirjoita kirjoja?"
"Öh, joo", vastasin hieman hämmentyneenä. "Olen kirjoittanut, en tosin viime aikoina."
"Olet kuuluisa kirjailija, etkö olekin?"
"No, en varsinaisesti..."
Lauseeni katkesi kesken. Sue oli noussut seisomaan, ja alkoi laulaa kovalla äänellä. "Baby Face. You've got the cutest little baby face."
Leukani loksahti, enkä saanut sanaa suustani. Järkytyin siitä, mitä seuraavaksi tapahtui. Hän tarttui puseroonsa ja kiskaisi sen päänsä yli paljastaen suurimmat ja läskeimmät, jotka olin koskaan nähnyt. Näky oli todella vastenmielinen.
Tässä vaiheessa tajusin joutuneeni kepposen uhriksi. Tämä ei ollut mikään sihteeri, vaan jonkun tilaama lihava strippari. Kuulin hihitystä oven takaa ja jonkun nenä ilmestyi ikkunaan. Huomasin myös kukkaruukun taakse piilotetun videokameran. Koko tapaus oli nauhoitettu.
Syntymäpäiväunelmani muuttui syntymäpäiväpainajaiseksi, varsinkin, kun taiteilija Jamie Durrant kertoi myöhemmin laittaneensa koko videon internetiin.
« « «
Pari viikkoa aikaisemmin Peter oli kutsuttu puhujaksi Guildford Collegeen. Tämä vuosittainen luento oli huomattava tapahtuma, jossa puhujana toimi aina joku paikallinen julkkis ja yleisönä koko Guildfordin kerma pormestaria myöten.
Viikon päästä Peter sai pormestarilta kirjeen: "Vaikka olenkin hieman huolestunut siitä, että ihmiset viettävät suuren osan elämästään tietokoneruutua tuijottaen, arvostan ja kunnioitan saavutuksianne. Toivon, että ottaisitte yhteyttä ja ilmoittaisitte, olisiko yhtiöllänne mahdollisuutta järjestää lyhyttä vierailua toimitiloihinne."
Pidimme varsin suurena kunnianosoituksena, että pormestari halusi tulla käymään luonamme, joten sovimme vierailun seuraavalle viikolle. Niinpä Guildfordin pormestari saapui kultaketjuineen ja kunniamerkkeineen Lionheadin ovelle tiistai-iltapäivänä. Peter näytti hänelle paikkoja, esitteli hänet kaikille ja yritti selittää kansantajuisesti mitä olimme tekemässä.
Hippitaiteilijamme Mark Healey oli sillä hetkellä työstämässä animoitua kättä, jota Black & Whitessa tultaisiin käyttämään taikomiseen. Täytyy vielä mainita, että Markin työpöydältä voi löytyä aivan mitä tahansa. Työpöytä on hänen "temppelinsä". Tuon vierailun teki ikimuistoiseksi Markin perulainen laamanvillakäsine.
Pormestari lähestyi Markin näyttöä, jossa näkyi hänen tekemänsä 3D-käsi. Hän kurkisti Markin olan yli.
"Kas, käsi. Mitä sillä tehdään?"
"Me niinku luodaan uutta tapaa ohjata peliä", Mark sanoi innostuneesti. Samalla hän nosti vasemman kätensä esiin pöytälevyn alta.
Peterin leuka loksahti. Markilla oli laamanvillakäsine kädessään, ja hän oli ottanut esiin pitkän pätkän kaiutinjohtoa. Johdon toinen pää hävisi hänen koneensa kotelon suuntaan, toinen oli tungettu käsineen sisään. Koko viritys näytti naurettavalta. "Pelissä kättä voi niinku käyttää taikomiseen", Mark jatkoi. "Ihan kuin oikea velho. Kättä voi ohjata kuin omaansa. Katsokaahan."
Mark liikutteli sormiaan käsineen sisällä. Samaan aikaan hän painoi huomaamattomasti yhtä näppäintä, jolloin animaatio käynnistyi. Lopputulos oli itse asiassa varsin uskottava. Sormet ruudulla vipattivat kuin Markin sormet käsineen sisällä. Odotimme pormestarin reaktiota henkeämme pidätellen.
"Mielenkiintoista", hän sanoi. "Kaikkeen tietokoneet nykyään pystyvätkin." Huokaisimme kaikki syvään helpotuksesta pormestarin jatkaessa eteenpäin.
Rakastettavia nuo taiteilijat.
« « «
Uusin taitelijamme on walesilainen velho nimeltä Christian Bravery. Christian oli tehnyt työhönottohaastattelussaan kaikkiin suuren vaikutuksen luonnoskansiollaan. Hän on kokenut lyijy- ja mustekynäpiirtäjä, ja on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Judge Dreddistä tunnetussa 2000AD-lehdessä. Ruudulle piirtäminen oli hänelle kuitenkin uutta.
Christian on niitä ihmisiä, joilla on aina loputtomasti huvittavia anekdootteja kerrottavana. Jos hänet vie pubiin ja tarjoaa pari tuoppia, hän kertoo tuntitolkulla hupaisia tarinoita Walesissa tuntemistaan railakkaista ja hulluista ihmisistä tai oudoista tilanteista, joihin on itse joutunut.
Christianin tarinoista suosikkijuttuni liittyy hänen tyttöystäväänsä Saraan, joka asuu yhä Cardiffissa. Hän tuli hiljattain viikon mittaiselle vierailulle Guildfordiin. Mainittakoon vielä, että Sara on ollut jo useamman kuukauden raskaana, eikä pariskunnalla ole toistaiseksi mitään aikomusta mennä naimisiin. Voi hyvin uskoa, että hän on tulevaisuuden suhteen hieman levoton, ehkä jopa haavoittuvainen.
Oli perjantai-ilta, ja yksi Christianin parhaista kavereista oli tulossa Walesista viikonloppuvierailulle. Christian oli aikeissa lähteä hakemaan Griffin Guildfordin asemalta, ja Sara ehdotti, että hän voisi käydä matkalla videovuokraamossa valitsemassa heille elokuvan illalla katsottavaksi. Ajatus tuntui hyvältä, ja Christian jätti hänet videoliikkeen eteen matkallaan asemalle. Juna saapui, Christian ja Griff tapasivat, ajoivat takaisin kämpille, korkkasivat oluet ja alkoivat muistella vanhoja aikoja. Vähän myöhemmin soi puhelin.
"Christian! Missä helkkarissa olet? Olen odottanut täällä tunnin!!!" Hän oli tyystin unohtanut raskaana olevan Sara-raukan videoliikkeeseen.
Rakastettavia nuo taiteilijat.
